lauantai 15. kesäkuuta 2013

Golf tunnepeliä Pickalan Parkilla

Kesän kolmas pelikierrokseni oli Pickalan Park-kentällä. Pickala oli minulle uusi kokemus, joten kyselin Golf Tunnepeli-ryhmässä , että, mitä kentästä olisi hyvä tietää etukäteen. Väylä 17 mainittiin etukäteen kentän kohtana, joka kannattaa ottaa varovasti. Näkymä väyältä 17 ei mielestäni ollut mitenkään haasteellisen oloinen; suora väylä, jossa on vähän ylämäkeä.

Pickala Park väylä 17 To 13.6.2013
Avauslyönti osui kohdalleen ja siitä muutamalla lyönnillä greenille, jossa lippu oli etureunalla. Greenillä ollessa selvisi, miksi väylästä varoitettiin etukäteen. Perässä keltaisilta pelaava ryhmä mätti  palloja mäntyihin niin, että metsä raikui. Siis joskus väylä 17 saattaa olla liian kapea ja lippukin voi olla väärässä paikassa eli tällä kertaa liian edessä. Se on sitä golfin tunnepeliä, :).

Itse sain etu 9:ltä vain muutaman pisteen, mutta toinen puoli meni jo paremmin. Onneksi pelikaverini eli opiskelukaverini ja ystäväni yli 30 vuoden takaa vihjasi minulle kauniisti, että... kun hän oli ollut pelaamassa, niin sellainen kokenut sinkkupelaaja (hcp < 10) oli sanonut hänelle, että toi sun tee voisi olla matalammalla tuohon sun draivaussvingiin. Niinpä hän oli laskenut teen korkeutta ja avauslyönnit olivat sen jälkeen osuneet paremmin kohdalleen.

Sanavalinnoilla on merkitystä. Voiko sen kauniimmin sanoa toiselle ihmiselle, että tällainenkin mahdollisuus voisi olla olemassa kuten hänelle oli käynyt. Niinpä laskin teetä alaspäin ja voi ihmettä, kun lyönnit alkoivat osua paremmin kohdalleen. Seuraavaksi aloin miettiä, mitä muuta esimerkiksi golfopeni ProJenni on minulle opettanut. Ensimmäiseksi tuli mieleeni lyöntilinjan suuntaaminen. Kas kummaa, kun aloin mailalla linjata lyöntejäni, niin osumat menivät kohdalleen ja pallo alkoi päätymään sinne, minne oli tarkoituskin päätyä. Toivottavasti alkaisin jo muistamaan sen, ettei palloa kannata lyödä, jollei ole suunta selvillä, minne tähtää ja mikä on päämäärä. Kolmas oppini tulee olemaan se sama  vanha oppi, joka ei vaan meinaa tarttua päähäni. Se on, että PYSÄHDY SIIHEN PALLON ÄÄREEN 3 SEKUNNIN AJAKSI ja ota sellainen katse palloon kuin PALLO OLISI KATSEEN VANKINA. Ei ole mikään kiire, joten ÄLÄ KATSO PALLON PERÄÄN. Kyllä pelikaverit kertovat, minne pallo menee, jos en sitä itse  huomaa.

Näillä kolmella opilla: 1) avausteen korkeus kohdalleen, 2) jokaisen pallon lyöntilinjaukseen vähän aikaa ja 3) pallo katseen vankina kohti uusia golf tunnepeli kokemuksia. Tavoitteenani olisi löytää se fiilis takaisin, jolla pelaisin taas omalla tasoitukselleni tänäkin kesänä.

Pickalan klubi on kauniisti hoidettu
Tämä tunnepeli tarina alkoi Pickalasta ja se sinne päättyköön. Pickalan klubilla oli kaikki kohdallaan. Caddiemasterin toimistossa ja ravintolassa oli  hyvää palvelua, joista tuli hyvät fiilikset jo ennen peliä. Niin klubi ympäristöineen kuin väylätkin olivat hyvin hoidettuja, joten niistäkin tuli hyvät fiilikset pelaamiselle.

Vaikka pelisuorituksessani oli vielä paljon parantamista, niin kokonaisuutena fiilikset olivat kuitenkin  reilusti  kohdallaan pelin jälkeen. Haluan vielä palata takaisin  ja pelata myös Seaside- ja Forest- kentät tämän kesän aikana Pickalassa.

Onko tämän blogin lukijoilla jotain vastaavia pelikokemuksia pelikauden avaamisesta ja/tai, mitä mahtaa olla odotettavissa Seaside- ja Forest-kentillä Pickalassa?

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Onko sosiaaligolfaaja muuttumassa sattumalta kilpagolfaajaksi?

Siitä on tasan viikko aikaa, kun aloitin pelikauteni Classicilla Vierumäellä. Viikossa ehtii tapahtumaan uskomattoman paljon asioita. Jos nyt jättää työasiat pois, niin päällimmäisenä sieltä nousee mieleeni kaksi asiaa; avoimen dialogisen vuorovaikutustaitojen opiskelu ja yllätys, yllätys - golfaaminen. Eikä se ole mikään yllätys, että näissä molemmissa asioissa on hyvin paljon yhtymäkohtia. Se vain on yllätystä tai sattumaa, että molemmat tapahtuivat Aulangolla.

Aulangon Hugo kentän avausväylä
En tilannut seminaarin ajaksi hotellihuonetta niin, että siitä olisi näkymä Hugo-golfkentän avausväylälle, niin vain sattui käymään. Myöskin se oli sattumaa, että tuli juteltua samassa sempassa yli 200 ihmisen joukosta sellaisen henkilön kanssa, joka myös pelaa golfia. Niinpä sempan toisen päivän iltana, pelasin uuden tuttavuuden kanssa golfia Hugolla ja samalla keskustelimme avoimesta dialogisesta vuorovaikutuksesta. Se vasta olikin mukava pelikokemus, jossa yhdessä pelikaverin kanssa haettiin keskustellen ratkaisuja yhteisiin kiinnostuksen kohteisiin. Siitä syntyikin idea, että taidakin jatkossa alkaa järjestämään terapia- ja  työnohjauspalveluitani sekä työyhteisövalmennuksia perinteisen toimiston sijaan myös pelikentällä.

Elämä on täynnä mainioita sattumia. Mutta, ovatko ne sittenkään sattumia vai jospa kyse onkin siitä, että, kun ei "pidättele itseään kiinni" jossain vanhoissa käyttäytymismalleissa, niin sitten alkaakin tapahtumaan. Ikään kuin antaa uusien mahdollisuuksien ja samalla ehkä myös uusien ja parempienkin asioiden tapahtua itselleen niin golfissa kuin muissakin elämän osa-alueissa. Entä, voisiko sosiaaligolfaajasta tulla kilpagolfaaja vaikka sattuman kautta?

Tämän viikon aikana on Facebookin Golf Tunnepeli ryhmässä käyty keskustelua yliyrittämisestä golfinpelaamisessa. Facebookin Golfkenttäbongarit ryhmässä on taas bongailtu kenttiä. Tuon kuvani Hugolta tunnisti kenttäbongari muutamassa sekunnissa. Näitä kaikkia asioita: 1) avoimen dialogisen vuorovaikutuksen taitoja, 2) golfin yliyrittämistä tunnepelinä ja 3) golfkenttien merkitystä itselle pohtien sitten valmistauduin lauantaina pidettyyn ensimmäiseen oikeaan golfkisaani Aulangon Everstillä. Ensimmäinen oikea kisa sen vuoksi, sillä sorry vaan ProJenni mutta en oikein laske niitä sinun viikkokisoja oikeiksi kisoiksi omalla kohdallani. Noihin Jennin viikkokisoihin vaan huomaan päässeeni tai joutuneeni aina vähän niin kuin vahingossa peliviikon aikana. Tähän naisyrittäjien kisaan ilmoittauduin ihan itse, vaikka olenkin sosiaaligolfaaja, ;).

Dialogisemppa jäi jatkumaan lauantaina Aulangolle, kun suuntasin puolen päivän aikaan kohti Eversti-kenttää valmistautumaan kisaani. Tyypilliseen tapaani olin taas hyvissä ajoin klubitalolla. Istuin terassille odottelemaan kilpasisariani. Fiilistelin, missä mennään tällä kentällä. Istuin siinä itsekseni, mutta en voinut olla kuulematta tarinoita, mitä golfaajat puhuivat pelistään siirtyessään 9 väylältä 10 väylälle. Niistä tarinoista tuli mieleeni lapsuuteni 1960-luvulla maalla, kun kylän miehet kokoontuivat tuvanpöydän ääreen puhumaan sotajuttujaan, mistä kaikesta he olivatkaan selviytyneet rintamalla. Siitä tulikin mieleeni ajatus, että golfaaminen taitaakin olla täynnä erilaisia selvitymistarinoita. Toisaalta siinä mieslauman puheissa oli myös jotain sellaista "metsästysretken" fiilistä. Ihan kuin saalis olisi pääsemäisillään karkuun ja kiinni pitäisi saada... jaksaa jaksaa vielä loput yhdeksän väylää.

No, sitten pääsin  minäkin kokeilemaan kilpagolfin sopivuutta itselleni. Omassa pelissäni olivat "dialogisen vuorovaikutuksen"- taidot kohdallaan yhdessä Tarun ja Niinan kanssa. Meillä oli tosi hauskaa, kun saatiin peli käyntiin. Oltiinko me sosiaaligolfia vai kilpagolfaajia vai sosiaalisia kilpagolfaajia  vai kilpailevia sosiaaligolfaajia? Sillä nyt ei ole oikeastaan väliä, mistä ryhmästä itsensä tunnistaisi. Oleellista itselleni oli, etten pelin aikana edes muistanut, että olin keskellä kilpagolf-tapahtumaa. Eihän sitä muuten olisi jaksanut mennä siksakkia pallon perässä väylän laidasta laitaan.

Eversti- kentällä oli sopivasti kaikkea; vettä, mäkiä, bunkkereita, syvää raffia ja lopuksi liukkaat greenit. Joillakin väylillä tuli sellainen tuttuuden tunne kuin olisin ollut pelaamassa Peuramaalla... siellä oli jotain samaa. Kelit olivat kohdallaan; aurinko paistoi ja tuulta oli sopivasti, ettei sieltäkään löytynyt mitään selittäviä tekijöitä pelisuoritukselleni... siis kaikki oli taas itsestäni kiinni.

Oman ensimmäisen golftunnepeli- kilpailuni voisin tiivistää siihen, että joo... yliyrittämistä suhtessa omiin taitoihin riitti läpi koko pelin. Oma peruskuntoni saisi olla PALJON PAREMPI, sillä yli neljän tunnin kuntosuoritus vaatii oikeasti myös fyysistä jaksamista. Sitten sen tunnepeli osuus. Viimeisellä väylällä sanoin Tarulle, että tämä on IHAN PASKA PELI. Mä en ymmärrä, miksi ihmiset kulkee pitkin pientareita etsien ja  hakaten palloja. Eikö niillä todellakaan ole mitään parempaa tekemistä vapaa-aikana. Sitten tultiin viimeisen väylän viimeistä edelliselle lyönnille. Löin väyläpuulla "SATTUMALTA" pitkän kaaren kumpareen yli lähelle greeniä. En nähnyt, minne se pallo meni. Sanoin Tarulle naureskellen, että jos  pallo meni bunkkeriin, niin sitten mä lyön sen sieltä kerralla kuppiin. Pallo ei ollut bunkkerissa vaan noin 10 metrin päässä ruoholla. Kun menin pallon luo, en miettinyt mitään, vaan chippasin sen pallon kerralla kuppiin. Mikä IHANA ÄÄNI. Siis, se pitää paikkansa, että lipputanko on greenillä sitä varten, että se pysäyttää pallon kuppiin. Sain viimeiseltä väylältä 3 pistettä ja kaikki menneet oli taas unohdettu. Golf on NIIIIIIN HIENO PELI!!!.

Eikä siinä vielä kaikki. Kun tuli palkintojen jakamisen aika, en ollut uskoa dialogisen vuorovaikutuksen taitoihin harjaantuneita korviani, kun kuulin nimeni mainittavan. Mitä minäkö? Nyt on tullut caddiemasterille virhe, kun on syöttänyt tuloskortin järjestelmään. No sehän tästä oikeasta ensimmäisestä kilpagolf-kokemuksesta vielä seurasi, että sain lahjakortin personal trainerille. Lahjakortin alareunassa lukee:
ELÄKÖÖN HYVÄ OLO - FOREVER.

Mutta, olenko siirtymässä sosiaaligolfaajasta kilpagolfaajaksi kuten tämän blogin otikossa kyselin. Vastaukseni on "never say never". Sillä en osaa sanoa sitä vielä. Mitä, jos sisälläni asustaakin pieni kilpagolfaaja, jolle en ole vielä antanut mahdollisuutta päästä kokeilemaan, missä omat golfpelini rajat kulkevat. Mutta toisaalta, mitä minä sillä tiedolla teen, jossa lähtisin selvittämään kilpagolfin keinoin omaa mahdollista alinta hcp-tasoani. En tee sillä tiedolla oikeasti yhtään mitään. Minusta on vain hauskaa pelalta golfia. Enkä halua edelleenkään, että golfin pelaaminen muuttuisi suorittamiseksi, jonka ääressä pitäisi rataa. Niinpä keskeneräinen tutkimusmatkani kohti golfin tunnepelin salaisuuksia jatkuu edelleen.



lauantai 1. kesäkuuta 2013

Golfpelin isot ja pienet avaukset

Lauantai kesäkuun ensimmäinen päivä oli hieno päivä avata viides pelikauteni Vierumäen Classicilla. Aamulla oli hieman pilvistä, mutta se ei haitannut. Lämpöä oli mukavasti 16 astetta. Kaikki oli kohdallaan avauskierrokselle, kun ilma oli täynnä huumaavaa kielontuoksua.

Kierroksen alkuun muistutus pukeutumisesta
Ennen kuin aloitin peliä, kertasin mielessäni, miten aikaisemmat pelikauteni olivat menneet. Muistan hyvin, kun syksyllä 2009 päätin ensimmäisen pelikauteni 10 kierroksen jälkeen tasoitukseen 54 juuri tällä samalla kentällä. Classic tulee olemaan minulle aina merkityksellinen kenttä, sillä siellä olen opetellut pelaamaan golfia ja se on jotenkin aina pitänyt minua otteessaan.

Tänään pelaamiseni käynnistyi mukavissa fiiliksissä. Edellä oleva ryhmä eteni ripeästi, eikä takana ollut peliryhmää puhaltamassa niskaan. Kentällä oli tilaa pelata, sillä suurin osa suomalaisista taisi olla ylioppilas- ja muissa valmistujaisjuhlissa.

ProJennin ja minun kirjoittaman Golf Tunnepeli kirjan ensimmäisen luvun nimi on pelin avaus. Olen edelleen samaa mieltä siitä, että sillä on suuri merkitys minulle, miten pelin avaus lähtee käyntiin. Olen huomannut, että itselläni on monenlaisia pieniä rituaaleja, joiden avulla jotenkin viritän itseni peliin. Haluan olla hyvissä ajoin kentällä, käydä lyömässä vähän palloja rangella ja tehdä ainakin muutaman putin. Jotenkin on kiva vain olla rauhassa ja fiilistellä vähän aikaa ennen pelini alkua.

Golfkierros on oikeastaan täynnä avauksia, sillä jokainen lyönti on aina uusi avaus ja samalla uusi mahdollisuus. Se pieni hetki pallon ääressä on tärkeintä, kun osaan unohtaa menneet, enkä haikaile tulevaa ja osaan samalla sulkea kaiken muun pois ajattelustani. Joka kerran, kun tein epäonnistuneen lyönnin, niin samalla huomasin, että en ollut pitänyt katsettani palloon loppuun asti. Tälle kesälle keskeinen oppini tulee taas olemaan se sama, "pidä katse pallossa loppuun asti ja unohda kaikki muu". Katsotaan, miten tässä edistyn tämän kesän aikana.

Väylien 13- & 14 välissä asustaa kyykäärmeitä
Classicilla avausväylällä muistutettiin asiallisesta pukeutumisesta kierroksen alussa ja siitä, että kentällä on käärmeitä. Oma asuni oli kohdallaan, sillä itikat eivät päässet syömään monista yrityksistä huolimatta. Tuo käärmevaroitus osoittauti tarpeelliseksi, sillä väylien 13 ja 14 välillä lötkötteli kaksi kyykäärmettä. Niillä ei ollut kiire minnekkään. Päin vastoin tuijottivat takaisin, että "hei tämä on kuule meidän aluetta, mitäs täällä teet". Nuo väylät 13 & 14 menivät itseltäni parhaiten, sillä sain molemmista 3 pistettä. Käärmeet siis tsemppasivat minussa hyvät energiat liikkeelle, :).

Kauden avauskierros sujui todella mukavissa fiiliksissä. Ennen kuin päätösväylä 18 käynnistyi, niin oli mukava huomata, että se olin minä, joka tällä kertaa näytin tahdin Classicille. Siitä tulee se mukava fiilis, josta alkaa huomata kuinka golf alkaa taas koukuttamaan. Viikon päästä pelaan Aulangolla. Menisipä ensi viikko nopeasti, niin pääsisin taas kokeilemaan, minkälaista tunnepeliä siellä on tarjolla.

Tämän blogin lukijat ovat tervetulleita mukaan myös Facebookin Golf- Tunnepeli ryhmään.