keskiviikko 14. marraskuuta 2012

GOLF Tunnepeli kirjan julkistamistilaisuus, :)

Nyt on todella monenlaista mukavaa kerrottavaa. ProJenni sai maailman ensimmäisen golftunnepeli tyttövauvan lokakuun 29 päivä.  Neito on viimeiset yhdeksän kuukautta kuunnellut, kun olemme Jennin kanssa keskustelleet satoja tunteja golfin pelaamisesta tunnepelinä. Tämän syksyn olemme jännittäneet kumpi syntyy ensin vauva vai kirja. Ella Estrella vei voiton. Hyvä niin, :).

ProJenni on golfexpertti, joka on laskenut tasoituksen 54:stä nollaan. Hän on elämänsä aikana lyönyt yli miljoona kertaa golfpalloa yli 20 vuotta kestäneen golfuran aikana. Vaikka itse olen Jennin rinnalla golfnoviisi, niin minulla on asiantuntemusta merkityksellisistä oppimiskokemuksista, joita tutkin väitöskirjassani. Lisäksi itselläni on yli 30 vuoden tunnetyöläisen kokemus, joista 10 vuotta hoitajana, neljä vuotta opettajana ja viimeiset 18 vuotta johtajana.

Kirjassa pelaamme Jennin kanssa 18-väylää golfia ja samalla keskustelemme golfin pelaamisesta tunnepelinä 18:sta eri näkökulmasta. Kirjan sisältö on seuraava:

1. VÄYLÄ Pelin aloitus 11
2. VÄYLÄ Siirtymiset golfatessa 20
3. VÄYLÄ Tunnetilat golfia pelatessa 25
4. VÄYLÄ Häpeä, kateus ja syyllisyys golfatessa 33
5. VÄYLÄ Pelko lamaannuttaa golfaajankin 37
6. VÄYLÄ Tahto saa toimimaan päämäärän suunnassa 41
7. VÄYLÄ Itsetuntemus – itsensä hyväksyminen 46
8. VÄYLÄ Tunteiden säätelytaidot 53
9. VÄYLÄ Kohtaamiset golfatessa 57
10. VÄYLÄ Golfin oppimisesta palapelitekniikkana ja tunnepelinä 60
11. VÄYLÄ Kehon tunnemuisti golfin pelaamisen oppimisessa 65
12. VÄYLÄ Näkökulman vaihtamisen taito 68
13. VÄYLÄ Positiivinen ajattelu onnistuneiden pelikierrosten takana 71
14. VÄYLÄ Golf ja stressi 75
15. VÄYLÄ Golfriippuvuus 78
16. VÄYLÄ Sosiaaligolfia online – offline 80
17. VÄYLÄ Tunnepelin harjoituksia 84
18. VÄYLÄ Jälkipeliä klubilla ja kotona 94

Jenni on kilpagolfaamisen lisäksi toiminut useita vuosia opettajana ja 14 vuotta yrittäjänä. Itse olen harrastelijagolfaaja (hcp 33). Näistä kahdesta eri näkökulmasta ja kokemusmaailmasta käsin keskustelemme kirjassa siitä, miksi golf on suurten tunteiden laji ja miksi se on samalla sekä koukuttavaa että kiehtovaa. Kirjassa annamme vinkkejä, miten golfista voisi oppia nauttimaan, vaikka siinä vaihtelevatkin jatkuvasti osaamisen ja osaamattomuden tunteet ja samalla ollaan jatkuvasti tekemisissä itsetuntemuksen kehittymisen kanssa.

Tämä kolmas blogi on samalla kirjan julkistamistilaisuus, mikä sopii hyvin tähän sosiaalisen median (some) aikakauteen.

Somessa voidaan olla samanaikaisesti fyysisesti kaukana kuten Jenni nyt Espanjassa ja minä Helsingissä, mutta tunnekokemuksena kovinkin lähellä toisiamme. Ne blogin lukijat, jotka ovat kiinnostuneita golfaamisen lisäksi sosiaalisesta mediasta työ-ja johtamisvälineenä, löytävät teemasta lisää kahdesta muusta blogistani: Katin merkitykselliset kokemukset ja Katri's meaningful experiences ja esityksiäni some johtamisesta Slidesharessa

Edellisessä blogissa Timo Suhonen kirjoitti omakohtaisesta kokemukuksestaan golfista tunnepelinä. Myös muut tämän blogin lukijat ovat tervetulleita kirjoittamaan blogeja. Ota minuun yhteyttä katri.luukka @ gmail.com, niin sovitaan aikatauluista.

Itse olen menossa helmikussa 2013 pelaamaan Torreviejaan, jolloin teemme Jennin kanssa myös GOLF Tunnepeli harjoitteita YouTubeen. Uusia pelikokemuksia odotellessa siis kirjoitellaan ja jaetaan pelikokemuksiamme joko tässä blogi-ympäristössä tai Facebookissa, LinkedInissä tai Twitterissä #golftunnepeli. Seuraavia viheriökokemuksia odotellen; tapaamisiin online-offline, :).




sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Sen vain tuntee ja tietää etukäteen, että nyt onnistuu


Tämä toisen blogin kirjoittaja on Timo Suhonen. Timo uskoo niin golf-kentällä kuin kentän ulkopuolellakin visualisoinnin ja positiivisten mielikuvien auttavan haasteellisten asioiden suorittamisessa. Positiivisesti kuviteltu on puoliksi tehty. Tässä blogissa Timon yksityiskohtainen kuvaus johdattelee golfiin tunnepelinä silloin, kun pelaaja jo etukäteen tuntee ja tietää, että nyt peli etenee kuin itsestään eli intuitiivisesti kohti toivottua tulosta. Silloin ollaaan kokemuksena aika lähellä myös niin sanottua hiljaista tietoa.

Timo Suhonen:

Syyskuun loppu ja kierros iltapäivässä edelleen lyhythiaisessa paidassa; etelässä on etunsa.

Lämmin ja kaunis aurinkoinen sää sai koko kierroksen Claremorrisin kentällä alkamaan positiivisessa hengessä. Peli ei aina kulkenut ihan niinkuin piti, mutta haastava kenttä ja hyvä asenne pitivät vireen yllä. Itse asiassa isoimman osan positiivisuutta peliin toi avauksien pysyminen jos ei ihan väylällä niin täysin esteetttömästi pelattavissa paikoissa.

Se toi tietynlaista rentoutta peliin vaikka väylälyönnit olivat välillä mitä sattuu mutta tiiltä lähtevä varmuus siitä, että pallo pysyy pelissa toi uudelaista iloa peliin. Puolenvälin jälkeen reiän 11 tiiboxi on ylhäällä rinteellä ja itse väylälle on matkaa noin 170-180 metriä. Alastuloalue on laajahko ja siihen on itse asiassa helppo osua. Ennen väylää on moin 10 metrin notkahdus ja siellä jossian pohjalla on pari metriä leveä puro/joki. Vedestä väylä alkuun on suunnilleen 25 metriä.

Teeltä tiesin saavani pallon väylälle; ei muuta kuin draiveri käteen ja rento swingi. Pallo jäi keskelle väylää noin 200 metrin päähän tiiboxista. Viheriön keskelle jäi matkaa sellainen 165 metriä. Väylä valuu alaspäin kohti viheriötä ja kapenee juuri ennen greeniä noin 10 metriin. Itse greeni on loivasti taaksepäin kallellaan ja takana on jyrkkä pudotus reilut kaksi metriä ja korkeaa raffia. Ei sinne.

Hieman liian varovainen lähestyminen jätti minut kymmenen metrin päähän lipusta. Pelikaverit olivat greenin sivulla ja lähempänä kuin minä. Kävin viemässä bagin valmiiksi polulle josta pääsee seuraavalle tiiauspaikalle ja otin pitcherin käteen. Vetäessäni mailaa bägistä sanoin pelikavereille chippavani pallon suoraan kuppiin. Menin lukemaan greenin ja jotenkin suoraan tajusin greenin reunasta pienen vaalean läntin ja menin siitä kohtaa katsomaan miten pallo vierisi kuppiin. Tuo läntti osoittautui olevan juuri sillä kohtaa mihin pallon pitäisi pudota, jotta se vierisi pienen vasemmalle kaatuvan breikin seurauksena kuppiin. Lippu oli noin 3 metriä greenin reunasta; siis aika lailla edessä.

Sitten pallolle ja varmistus linjasta; vaalea läntti viheriön reunassa oli edelleen ihan tasan sillä linjalla josta pallon saa kuppiin. Helppoa! Tiesin, että jos pallo putoaa kohteesee se menee kuppiin. Minulla ei ollut epäilystäkään asiasta. Parilla harjoitusswingillä hain nopeuden kohdilleen ja sitten palolle. Katse tiukasti pallossa ja päättäväinen swingi.

Kun näin kevyen raapaisun väylän pinnassa lyönnin lähdettyä tunsin heti pallon olevan matkalla kuppiin jo ennen kuin se oli edes laskeutunut maahan. Pallon edelleen kieriessä nostin jo mailan pystyyn onnistumisen kunniaksi. Jotenkin ikuisuudelta tuntuvan ajan jälkeen pallo lopulta meni reunasta sisään. Iloinen tuuletus.

Vastaavaa varmuutta ja ennakkotietoa onnituvasta suorituksesta ei omalla kohdalla ole ollut montaakaan kertaa; golfkentällä erityisesti niitä ollut ehkä kaksi aikaisemmin. Onnistuneita lyöntejä toki aiemminkin, mutta sitä etukäteistä varmuutta onnistumisesta ei ole ollut. Koko suoritus oli helppo, rento ja kivuton... tiesin koko ajan pallon päätyvän kuppiin.

Tätä onnistumista käytän positiivisena energiana edelleen jokaisessa chipissä; tiedän tai oikeastaan tunnen, että osaan ja ne lyönnit ovat tulleet paljon rennoimmiksi. Tuloksessa se ei ehkä näy vielä radikaalisti, mutta peli-ilossa ja rentoutumisessa ehdottomasti.

Tätä kirjoitusta varten menin pelaamaan uudelleen kentän lokakuun lopussa; aurinko paistoi edelleen mutta lämmintä oli vain 3-4 astetta. Otin oheiset kuvat. Taas lähestyminen jäi lyhyeksi, nyt matkaa greenin reunaan oli ehkä 15 metriä ja lippu oli takanurkassa; pallolta lipulle matkaa reilut 25 metriä. Ihan ei mennyt kuppiin, mutta eipä tuo putti juurikaan rasittanut...